Vegaaninen vadelmajäätelö

Vegaaninen vadelmajäätelö

Kesä. Itsetehty vadelmajäätelö. Vegaaninen. Nams.     Sopii erityisruokavaliota noudattaville: Vegaaninen Maidoton Gluteeniton Fodmap   Tarvitset: n. 500 g tuoreita vadelmia 1 banaani 250 ml kauravispiä 250ml kookoskermaa (jääkaappikylmää) 2 sitruunan raastettua kuorta (mielellään luomu) 3-4 rkl agavesiirappia 2-3 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria Tuoreita vadelmia 

Appelsiini-pinaattipasta

Appelsiini-pinaattipasta

Saisiko olla ihanan ravitsevaa ja terveellistä ruokaa ja hyvänmakuistakin vielä? Tässä julkaisussa yksi vaihtoehto kokeiltavaksi. Appelsiinit ovat hurjan herkullisia just nyt, eikä hintakaan päätä huimaa. Kaupan heviosastolla ostoskärryt täyttyy helposti jo puolilleen ja joku voisi luulla että on isompikin pesue ruokittavana. Hedelmiä ja vihanneksia menee 

Marjatuorepuuro

Marjatuorepuuro

Kiireisten aamujen pelastus on tuorepuurot. Varsinkin jos sen on järkevänä ihmisenä valmistanut edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi. Harvoin näin tulee tehtyä, mutta kannattaisi kylläkin, niin aamut saattaisi sujua sutjakammin. Itse en ole laisinkaan aikaisen aamun tyyppiä ja tarvitsen heräämiseen rutkasti aikaa sekä hervottoman saavillisen vahvaa kahvia. 

Perunasalaatti

Perunasalaatti

Katso tarkkaan kuvassa olevaa lautasta. Joo-o, ihan tavallisen näköinen ruusulautanen ja samantapaisia on kirpparit täynnä. Ei mikään arvokas Arabian lautanen, mutta tärkeä. Tosi tärkeä. Miten joistain tavaroista voikin tulla tärkeitä? Nehän on vain tavaroita. Joskus ne on vaan tunnearvoltaan kovin rakkaita. Niin oli tämäkin lautanen 

Artisokkapizza

Artisokkapizza

Mä olin aina ajatellut että en tykkää pizzasta, jossa on valkoinen kastike tomaattikastikkeen sijaan. No väärässä olin. Mikä siinä onkin ollut niin vaikeeta maistaa, kun mukuloillekin aina toitotan että maistakaa ensin niin tiiätte tykkäättekö. Yhtä uppiniskaisia ovat. Ei ole kauas omena puusta pudonnut vai miten 

Omenapiirakan makuinen tuorepuuro

Omenapiirakan makuinen tuorepuuro

Aina ei huvita syödä perinteistä keitettyä puuroa ja silloin tuorepuuro on hyvä vaihtoehto. Pelkkä puuro sellaisenaan ei pidä nälkää kovinkaan kauaa, mutta saat tuorepuurosta todella ravitsevan ja täyttävän aamiaisen tai välipalan rikastamalla sitä rahkalla tai jogurtilla sekä pähkinöillä ja siemenillä. Raejuusto sopii yllättävän hyvin puuron 

Valkoinen salaatti

Valkoinen salaatti

Tässä postauksessa jaan yhden ihan lempparireseptini. Mulle tämä salaatti on tullut tutuksi joskus 80-luvulla. Kummitätini on saanut reseptin anoppinsa kautta, mutta tarina ei kerro kuka on kehitellyt alkuperäisen reseptin. Tätä salaattia on valmistettu meidän suvun kemuihin (ihka oikeisiin bileisiin) niin kauan kuin muistan. Muistan myös 

Ananas-sitruunasmoothie

Ananas-sitruunasmoothie

Saat päivään ihanan startin tällä kirpsakan raikkaalla smoothiella. Sen verran kirpeää potkua on tässä juomassa, että unihiekat ja aamu väsymys on hetkessä tiessään. Itse tykkään tosi paljon sitruunasta ja sitä on tässä juomassa sen verran reilusti, että juoma muistuttaa makumaailmaltaan melkeinpä äipän tekemää sitruunakiisseliä. Sitruunan 

Munakoisorullat

Munakoisorullat

Munakoiso kuuluu ehdottomasti lemppari kasviksiini, koska siitä on helppoa ja nopeaa valmistaa todella täyttävää ja maukasta ruokaa. Useasti laitan munakoison kaveriksi valkosipulia ja tomaattia ja niin on myös tässäkin reseptissä. Tämä ruoka sopii kaveriksi vaikka pastalle tai qinoalle. Kunhan viimeisetkin lumet on sulaneet terassilta ja 

Perunapelti, papusalsa ja avokado-fetadippi

Perunapelti, papusalsa ja avokado-fetadippi

Jos kaipaat nachopellin tilalle jotain aavistuksen terveellisempää versiota, niin saattaisit tykätä tästä reseptistä. Itselläni on pitkiä kausia, jolloin syön terveellisesti ja kiinnitän erityistä huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. Toisinaan taas vedän herkkuöverit ja kaikenmaailman mättöä ja huonon olon myötä taas muistan miksi yleensä syön terveellisesti. Lähes 

Uunipaprikat

Uunipaprikat

Siitä on jo tovi, kun olen viimeksi valmistanut täytettyjä uunipaprikoita. Varmaan viimeksi silloin, kun söin vielä lihaa, eli jokunen vuosi on vierähtänyt. Lihaa ei tässäkään reseptissä tule olemaan, mutta toki voit sitä helposti osaan paprikoista lisätä, jos ruokailijoiden joukossa on vannoutuneita lihansyöjiä. Itse tykkään valtavasti 

Vegaaninen suklaa

Vegaaninen suklaa

Löysin kaapista vajaan paketin kaakaovoita ja varmin, sekä ehkä järkevin tapa saada kaikki hyödynnettyä on suklaan valmistus. Toki siitä voi kuulemma valmistaa myös vartalovoidettakin.. Mä olen aina ollut sitä mieltä, ettei ruoalla saa leikkiä, mutta tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että tuo DIY-vartalovoiteen valmistus on testattu. 

Lämmin peruna-fetasalaatti

Lämmin peruna-fetasalaatti

Kaikkien näiden pastareseptien jälkeen ihan hävettää, miten vähän olen tehnyt reseptejä perunasta. Nyt nostan häpeän harteiltani ja korjaan tämän suuren virheen. Tuskin maltan odottaa kesää ja uusia pottuja sekä grillissä folion kätkössä muhinutta fetaa. Ihan mun ehdoton lempparini kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mausteena tuoretta timjamia, hävyttömän paljon 

Voimapasta

Voimapasta

Onko kiire ja kamala nälkä, etkä haluaisi käyttää keittiössä yhtään enempää aikaa kuin on pakko? Ei hätää! Tässä ruokaresepti, joka on pikaruokaa parhaimmillaan! Kastikkeen ainekset surautetaan blenderissä tasaiseksi sillä välillä, kun pasta kiehuu kattilassa. Jos haluat ruoan valmistuvan VIELÄKIN nopeammin niin käytä tuorepastaa, joka on 

Porkkana-kookoskeitto ja paahdettuja pähkinöitä

Porkkana-kookoskeitto ja paahdettuja pähkinöitä

Olen sen verran kaheli, että tykkään tehdä ruokaa alusta alkaen itse. Kuorin, pilkon raastan ja silppuan, vaikka kaiken saa nykyään valmiina esivalmisteltuna tuoreena tai pakasteena. On täysin ok käyttää niitä, koska sitä varten ne on kehitetty. Säästämään ihmisten aikaa, vaivaa ja hermoja! Vaikka en aina 

Siemennäkkäri ja kasvislevitteet x3

Siemennäkkäri ja kasvislevitteet x3

Leipää ja juustoa on tullut mussuteltua riittävästi ja kaipasin kovasti jotain muuta leivän tilalle ja levitteeksi. Jonkin sortin terveysbuumi iski siis juuri sopivasti ennen joulua. Se ei tarkoita sitä, ettenkö tunkisi jouluna suklaata kaksin käsin nassuun, mutta tällaista kaipasin tähän hetkeen. Siemennäkkäri on ihan superherkullista 

Porkkana-fetapihvit ja tzatziki

Porkkana-fetapihvit ja tzatziki

Kasvispihvit on helppo valmistaa, kunhan ensin saa päätettyä mitä niihin laittaa. Tämä on se vaikein osuus. Vaihtoehtojahan on loputtomiin ja tähän reseptiin päätyi pääosassa porkkana, feta ja linssit. Yhtälailla porkkanan tilalle fetan kaveriksi sopisi iki-ihanat punajuuri, kesäkurpitsa tai peruna. Mutta minkäs teet, kun ei kaikkea 

Uunipunajuuria ja sinihomejuustoa

Uunipunajuuria ja sinihomejuustoa

Keep it simple, sitä olen hokenut itselleni viimeaikojen reseptien parissa. Maistuvan ruoan ei tarvitse olla monimutkaista, eikä siinä tarvitse olla montaa ainestakaan. Hyvät ja laadukkaat raaka-aineet yhdessä ja vähemmän voikin olla enemmän. Uunipunajuuret sinihomejuustolla on hyvä esimerkki edellisestä. Mikä parasta, tämä ruoka on erittäin edullista. 

Kasviscurry

Kasviscurry

Jos lentomatkustaminen ei tuntuisi niin kovin epämiellyttävältä ja pelottavalta, niin kiertelisin mielelläni ympäri maailmaa ja tutustuisin eri maiden ruokakulttuureihin. Thaimaa on yksi niistä lukuisista kohteista joissa en ole käynyt, mutta minkä ruokakulttuuri kiinnostaa kovasti. Voin vain kuvitella miltä maistuisi ihanan värikkäät ja mausteiset liemet lisukkeineen. 

Tomaattinen linssipasta

Tomaattinen linssipasta

Useimmiten parhaimmat ruoat syntyvät mitä kaapista löytyy periaatteella, niinkuin tämäkin tomaattinen linssipasta. Kurkistus jääkaappiin ja ensimmäisenä mukaan tarttuu pecorinojuuston jämäpala. Tulee takuuvarmasti hyvää! No joo, jos ei ole juustoa, niin ihan syötävää tulee silti ja hieman kevyempääkin. Eipähän tarvi kuntosalilla puuskuttaa henkihieverissä yhden juustopalan takia..Pieni 

Kaura-omenapiirakka

Kaura-omenapiirakka

Meidän pihalla on kolme ihanaa vanhaa omenapuuta. Yksi niistä ei suostu kasvattamaan omenoita ollenkaan ja kahdesta muusta irtosi ehkä kymmenkunta käyttökelpoista omppua. Eipä tarvinnut miettiä, että mihin kaikkeen niitä käyttäisin, saatikaan laittaa portinpieleen ohikulkijoille jaettavaksi. Jonkun reseptin halusin kotimaisista omenoista tehdä, eikä tarvinnut omena ostoksille 

Juures-fetapelti

Juures-fetapelti

Peltiruoan valmistus on helppoa ja hauskaa, sekä trendikästäkin just nyt. Onhan se ihan mahdottoman herkullistakin ja mikä parasta, ei tule tiskiä juuri ollenkaan. Itse tein oman versioni ihanista kotimaisista juureksista, mutta voit laittaa pellille mitä kasviksia kaapistasi löytyy. Viimeistelin ruoan fetajuustolla ja naattipestolla.  Tähän ruokaan 

Kesäkurpitsaa tomaatti-vuohenjuustokastikkeessa

Kesäkurpitsaa tomaatti-vuohenjuustokastikkeessa

Ihaillen seuraan sivusta, kun ystävät ja tuttavat kasvattelevat omilla kasvimaillaan erilaisia vihanneksia ja juureksia. On varmasti ihan eri fiilis valmistaa ruokaa, kun on sen itse kasvattanut ja kärsivällisesti hoitanut. Mua ei ole siunattu niin sanotulla viherpeukalolla, joten saan hädin tuskin pidettyä viherkasvit, sekä kaupan valmiit 

Kuningatarpiirakka

Kuningatarpiirakka

Hullaannuin jälleen kerran mökkireissulla mustikoiden poiminnasta, vaikka olin päättänyt, että niitä on jo riittävästi pakastimessa. Ajattelin, että jos ihan vaan pari kipollista rauhallisesti ohimennen poimin. Todellisuudessa urakkavaihde oli päällä heti metsän reunaan astuessani. Kauhoin menemään järjestelmällisesti jokaisen mustikan, jonka näin ja mietin sitä putsaamista sitten 

Kantarellikastike ja paahdetut perunat

Kantarellikastike ja paahdetut perunat

Sain Nivalan tuliaisina Lylyn pottuja. Miten voi perunat olla niin hyviä!! Ekan erän keitin suolavedessä ja sipasin höyryävän perunan pintaan pikkasen voita. Pottujen kaveriksi paistoin tuoreita kantarelleja ja kaadoin päälle kermanjämät kaapista, pintaan suolaa ja pippuria myllystä. Niin onnessani dippailin pottuja kantarellisoosiin, että unohdin kaiken 

Tomaatti-fetapiirakka

Tomaatti-fetapiirakka

Suolaiset piirakat on ihania!  Ne sopii iltapalaksi tai kevyeksi lounaaksi, vaikka salaatilla höystettynä. Eikä piirakka ole pelkästään arkista pureskeltavaa, vaan sopii mainiosti myös juhlatarjottavaksi. Täytevaihtoehtoja on mielin määrin ja täytteitä sekä mausteita vaihtamalla saat perusohjeeseen uutta potkua. Tässä ohjeessa klassinen tomaatin ja fetajuuston yhdistelmä. Yksinkertaista 

Hugo-kakku ja vadelmakastike

Hugo-kakku ja vadelmakastike

Idea tästä kakkureseptistä on tullut Hugo-drinkistä. Leidien mökkiviikonloppuna ystäväni valmisti meille drinkkejä, joista ainakaan mä en ollut ennen kuullutkaan. Sopi aurinkoiseen päivään ja loistavaan seuraan kuin nenä päähän. Seljankukkamehu oli mulle täysin uusi tuttavuus, (kuohari ei) mutta tykästyin mehuunkin kovasti. Se on melko hennon makuinen 

Varhaiskaali-omenasalaatti

Varhaiskaali-omenasalaatti

Super edullisesta ja herkullisesta varhaiskaalista saa vaikka mitä herkkuja. Se sopii laatikoihin, wokkeihin, keittoihin ja salaatteihin. Tässä yksi nopea resepti esimerkiksi grilliruokien kaveriksi. Anna valmiin salaatin maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Tätä menis vaikka reilumpikin kulhollinen. Vegaanisen version saat korvaamalla kermaviilin kaurajogurtilla tai kaura fraichella. 

Vadelma-juustokakku

Vadelma-juustokakku

Kesä on ihanaa aikaa! Se on kakkujen aikaa! Tottakai kakkuja syödään ympäri vuoden, mutta kesällä koristelussa pääsee käyttämään luovuuttaan luonnosta löytyvillä syötävillä kasveilla ja kukkasilla. Mikä parasta, ne ei maksa mitään! Tämän kakun koristeluun käytin omalta pihalta löytyviä punaviinimarjan lehtiä, mustikan varpuja ja mansikan kukkia. 

Täytetty munakoiso

Täytetty munakoiso

Munakoisot on ehdottomasti yksi mun suosikeistani. Siitä saa helposti täyttävää mehukasta ruokaa ja on tosi helppoa valmistaa. Tomaatti ja valkosipuli sopii aivan täydellisesti sen kaveriksi ja tuoreet yrtit kruunaa koko komeuden. Tätä herkkua valmistettiin leidien mökkiviikonloppunakin ja maistui koko porukalle. Tosin paseerattu tomaatti oli unohtunut