Kaura-omenapiirakka

Kaura-omenapiirakka

Meidän pihalla on kolme ihanaa vanhaa omenapuuta. Yksi niistä ei suostu kasvattamaan omenoita ollenkaan ja kahdesta muusta irtosi ehkä kymmenkunta käyttökelpoista omppua. Eipä tarvinnut miettiä, että mihin kaikkeen niitä käyttäisin, saatikaan laittaa portinpieleen ohikulkijoille jaettavaksi. Jonkun reseptin halusin kotimaisista omenoista tehdä, eikä tarvinnut omena ostoksille lähteä, kun apuun astui äippä. Sain kassillisen ihania punaposkisia palleroita ja osa niistä tuli popsittua jo sellaisenaan, mikä on ihan parasta, mutta olihan niistä tehtävä jotain leipomustakin. Äippä on keitellyt ensimmäiset soseet oman pihansa omenoista, ennenkuin ensimmäinenkään omena on puusta pudonnut ja muutama rasiallinen odottaa minuakin. Tosin siinä voi mennä tovi, että meidän pakastimeen mitään mahtuu, kun oon tehokkaasti täyttänyt lokeroita sitä mukaa kun tilaa on tullut, viimeisimpänä puolukoilla..

Tein piirakkapohjan gluteenittomista täysjyväkaurajauhoista ja käytin muruseokseen gluteenittomia kaurahiutaleita, joten tällä kertaa resepti on gluteeniton. Jos haluat vegaanisen version, niin korvaa voi kasvirasvaseoksella ja kananmuna kananmunankorvikejauheella.

Omppupiirakan seuraksi sopii vaniljajäätelö, jos et niin välitä makeasta, niin miksei maustamaton jogurttikin.

 

Kaura-omenapiirakka
Kuva Eija Mattelmäki

 

Kaura-omenapiirakka

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3 dl täysjyväkaurajauhoja

10-15 pientä kotimaista omenaa kuutioituna tai viipaloituna
(n.1 litra)
3 tl kanelia
2 tl kardemummaa

Muruseos
50 g voita
0,5 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää kananmuna ja vaahdota hetki.
Lisää leivinjauhe kaurajauhoihin ja sekoita muiden ainesten joukkoon.
Painele taikina voideltuun vuokaan (halkaisijaltaan n. 26 cm) ja nosta kylmään.

Valmista täyte.
Halutessasi kuori omenat, mutta kotimaisten omenoiden kuoriminen ei ole välttämätöntä.
Kuutioi tai viipaloi omenat ja mausta ne kardemummalla ja kanelilla.
Lado omenaseos piirakkapohjan päälle.

Valmista muruseos.
Sulata voi ja sekoita siihen kaurahiutaleet ja sokeri.
Levitä seos omenoiden päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Voit maustaa omenaseoksen vaihteeksi myös esimerkiksi inkiväärillä ja sitruunalla kardemumman ja kanelin sijaan.

 

Kaura-omenapiirakka
Kuva Eija Mattelmäki

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kuusitoista + kaksitoista =