Artisokkapizza

Mä olin aina ajatellut että en tykkää pizzasta, jossa on valkoinen kastike tomaattikastikkeen sijaan. No väärässä olin. Mikä siinä onkin ollut niin vaikeeta maistaa, kun mukuloillekin aina toitotan että maistakaa ensin niin tiiätte tykkäättekö. Yhtä uppiniskaisia ovat. Ei ole kauas omena puusta pudonnut vai miten se meni.
Artisokka kuuluu myös niihin raaka-aineisiin joita tulee harvemmin käytettyä. Tähän se sopii paremmin kuin täydellisesti ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä pizza oli kyllä herkullista!! Saanko vähän hehkuttaa, että oli onnistunut lopputulos. Meidän suvussa on kyllä tapana tuoda julkisesti esille kaikki mitkä ruoanvalmistuksessa on mennyt pieleen ja miksi se ei nyt ollut ihan niin onnistunut kuin piti. Vaikka koko sielunsa ja sydämensä olisi ruoanvalmistukseen ja vieraiden ruokkimiseen uhrannut ja kaiken rakkautensa antanut, niin lopputulos on vaan vähän tämmöstä. Meette kotiin varmaan jonkun nimeltä mainitemattoman huoltoaseman kautta.
Kulinaristi ystäväni on saanut kunnian vierailla pizzan synnyinmaassa enemmän kuin kerran ja saatujen vinkkien pohjalta tämäkin resepti sai alkunsa. Itselläni ei kovin kummosia pizzamuistoja paikanpäältä ole kertynyt, vaikka kerran olen minäkin siellä päässyt vierailemaan. Tosin nälkäisenä ei paljon kauemmaksi Rooman turistirysistä päästy, joten ehkä vastaus mitään sanomattomaan pizza kokemukseen tulikin juuri siinä. Onneksi oli muuten aivan hervottoman hauska ja ikimuistoinen reissu.
Pizzapohjan kanssa en jaksa enempää kikkailla, mutta vahva suositus on, että parempaa saat kun aloitat valmistuksen jo edellisenä päivänä. Pitkä kylmäkohotus tekee taikinaan aivan omanlaista makua.
Spelttijauhoista tulee mukavaa pähkinäistä makua taikinaan ja voit valmistaa taikinan pelkästään spelttiä käyttämällä. Speltti on maukasta, vatsaystävällistä ja sopii fodmap ruokavalioon. Sitko ei ole niin hyvä kuin vehnäjauhoissa, mutta herkullista tulee silti. Kannattaa aloittaa speltin kokeilu leivonnassa ensin pienissä määrissä vehnän kaverina, jotta koostumus ja maku tulee tutuksi.
Gluteeniton versio on helppo tehdä gluteenittomista jauhoista, joita kannattaa laittaa vähemmän kuin tavallisia jauhoja, jotta lopputulos ei ole kuiva. Gluteeniton taikina kestää vain yhden kohotuksen, joten se kannattaa muotoilla heti pizzan muotoon. Pohjaa on vaikeaa siirtää kylmäkohotuksen jälkeen, joten laita se valmiiksi leivinpaperin päälle. Leikkaa ylimääräinen paperi pizzan ympäriltä pois ennen paistamista, ettei se syty kuumassa uunissa palamaan.
Vegaanisen version saat käyttämällä ranskankerman tilalla esim kaurafraichea ja juuston tilalla vegaanista juustoa tai ravintohiivahiutaleita.
Artisokkapizza
4 pientä pizzaa
lakto-ovovege
Hinta: Taitaa mennä kympin paikkeille. Parmesanin tilalla voit käyttää myös edullisempaa pecorinojuustoa.
Pohja:
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2-3 dl spelttijauhoja
2 rkl öljyä
Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin. Yhdistä seos kylmään veteen ja lisää joukkoon spelttijauhoja. Vaivaa taikinaa 10-15 minuuttia. Lisää jauhoja tarvittaessa. Itse teen aina löysähkön taikinan, vaikka se onkin hieman hankalampaa käsitellä. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa sen aikaa että öljy sekoittuu taikinaan.
Jaa taikina kolmeen-neljään osaan ja pyöräytä palloksi. Nosta taikinapallot öljytylle leivinpaperille esim uunipellille ja ripottele jauhoa päälle. Suojaa taikinapallot kelmulla ja nosta kylmään kohoamaan yön yli.
Kastike:
300 g ranskankermaa
4-5 valkosipulinkynttä
4 dl parmesanjuustoa raastettuna
1/2 sitruunan mehu
ripaus suolaa
Sekoita ranskankerman joukkoon raastettu juusto, pilkotut tai raastetut valkosipulinkynnet, sitruunanmehu sekä suola.
Täytteeksi:
Artisokansydämiä säilykkeenä
Valmiin pizzan päälle parmesanjuustoa, raastettua sitruunankuorta ja yrttiöljyä.
Yrttiöljy:
n. 2 dl tuoreita yrttejä esim:
basilika, korianteri, timjami, persilja
1 valkosipulinkynsi
1 dl öljyä
1/2 sitruunanmehu
ripaus suolaa
Laita kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi. Lisää tarvittaessa suolaa.
Valmistus:
Ota taikinapallot huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista.
Kuumenna uuni 300 asteeseen ja nosta pizzakivi tai uunipelti kuumenemaan uuniin samaan aikaan. Alustaksi sopii myös valurautapannu, kunhan sen kahva on myös uuninkestävää materiaalia.
Muotoile taikinapalloista pizzapohjat reilusti jauhotetulla pöydällä. Ohjeesta tulee 4 pientä pohjaa.
Nosta pizzapohja paistumaan ilman täytteitä kuumalle alustalle noin kahdeksi minuutiksi 300 asteen lämpöiseen uuniin.
Laita kastiketta esipaistetun pohjan päälle ja lado artisokansydämiä pinnalle. Jatka paistamista 4-6 minuuttia tai kunnes pinta on hieman ruskistunut.
Raasta valmiin pitsan päälle parmesanjuustoa sekä sitruunankuorta. Lisää vielä yrttiöljyä päälle.
