Täytetty munakoiso
Munakoisot on ehdottomasti yksi mun suosikeistani. Siitä saa helposti täyttävää mehukasta ruokaa ja on tosi helppoa valmistaa. Tomaatti ja valkosipuli sopii aivan täydellisesti sen kaveriksi ja tuoreet yrtit kruunaa koko komeuden. Tätä herkkua valmistettiin leidien mökkiviikonloppunakin ja maistui koko porukalle. Tosin paseerattu tomaatti oli unohtunut kauppaan, mutta nokkelina likkoina ohennettiin tomaattipyreetä kuohuviinillä ja hyvin toimi sekin versio. Grillissäkin onnnistuu mainiosti, mutta silloin kannattaa laittaa munakoisot folioon tai foliovuokaan, jotta täytteet ei tipu grillin pohjalle. Seuraksi varhaispottuja hölskyttynä tai ilman. Tässä reseptissä potut kypsyvät kätevästi samassa vuoassa munakoisojen kanssa uunin lämmössä. Ei muuten tuu kauheesti tiskiäkään..
Vegaaniversion saat, kun korvaat fetajuuston vegaanisella juustokuutiolla tai raasteella ja makeutat hunajan sijaan sokerilla.
Täytetty munakoiso
Lakto-ovo-vege
2 annosta
Ohje:
1 munakoiso puolitettuna
Suolaa, pippuria
Oliiviöljyä
Varhaisperunoita
Leikkaa munakoiso puoliksi ja tee veitsellä ristiviillot sisäpintaan, mutta varo leikkaamasta pohjaan asti. Laita voideltuun uunivuokaan munakoisot ja pestyt varhaisperunat. Pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.
Paista uunissa 225 asteessa n. 40 minuuttia.
Kastike:
2 reilua ruokalusikallista tomaattipyrettä
2dl paseerattua tomaattia
4 valkosipulinkynttä pilkottuna
1rkl valkoviinietikkaa
1tl hunajaa
Kourallinen tuoreita timjamin lehtiä
Sekoita ainekset keskenään.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisäksi pinnalle:
100g fetajuustoa ja 2 rkl pinjansiemeniä.
Nosta uunin lämpötilaa 250 asteeseen tai käytä grillivastusta loppu paistamiseen.
Lusikoi paistettujen munakoisojen päälle tomaattikastiketta ja murenna pintaan vielä fetajuustoa ja ripottele pinjansiemenet päälle.
Jatka paistamista vielä n.10 minuuttia, jotta saat kauniin paistopinnan. Jos maltat, niin anna ruoan vetäytyä hetki kannen alla uunista tullessa.
Kuva Eija Mattelmäki